Enfo In english Enfo.se
Palvelut Asiakkaat Työpaikat Yhteystiedot Enfo
Hallitus

Enfo Oyj:n hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus ohjaa ja valvoo yhtiön toimivaa johtoa, nimittää ja erottaa toimitusjohtajan, hyväksyy yhtiön strategiset tavoitteet ja riskienhallinnan periaatteet sekä varmistaa johtamisjärjestelmän toiminnan. Hyvään hallintotapaan kuuluu myös, että hallitus huolehtii siitä, että yhtiö vahvistaa toiminnassaan noudatettavat arvot.

Hallituksen tehtävänä on edistää yhtiön ja kaikkien osakkeenomistajien etua. Hallituksen jäsenet eivät edusta yhtiössä heitä jäseneksi ehdottaneita tahoja. Hallituksen jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia yhtiöstä. Lisäksi vähintään kahden mainittuun enemmistöön kuuluvista jäsenistä on oltava riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Enfo Oyj:n hallitukseen kuuluu viisi jäsentä. Hallitus kokoontui vuonna 2011 kaksitoista kertaa. Hallituksen jäsenten yhteenlaskettu osallistumisprosentti oli 100.

Hallituksen työjärjestys

Hallitus laatii toimintaansa varten puolivuosittain kirjallisen työjärjestyksen, joka sisältää kokousaikataulun sekä suunnitelman hallituksessa käsiteltävistä asioista kattaen seuraavat osa-alueet:

• Talouskatsaukset
• Strategiatyöskentely
• Omistaja-asiat
• Johdon arviointi ja palkitsemisjärjestelmät
• Hallituksen työskentelyn arviointi
• Liiketoimintakatsaukset
• Henkilöstöasiat
• Asiakastyytyväisyys
• Riskienhallinta

Työjärjestykseen sisältyvien asioitten lisäksi Enfo Oyj:n hallitus käsittelee ja päättää konsernin kannalta taloudellisesti, liiketoiminnallisesti tai periaatteellisesti merkittävät asiat.

Hallituksen toiminnan arviointi

Enfo Oyj:n hallitus arvioi toimintaansa itsearviointina kerran vuodessa.

Hallituksen jäsenten valinta

Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet. Valitsemalla hallituksen osakkeenomistajat vaikuttavat yhtiön hallintoon ja sitä kautta koko yhtiön toimintaan. Hallituksen jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan.

Hallituksen jäsenten riippumattomuus

Hallituksen jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia yhtiöstä. Lisäksi vähintään kahden mainittuun enemmistöön kuuluvista jäsenistä on oltava riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallituksen kokoonpano

Hallituksen puheenjohtaja, oikeustieteen maisteri Tapio Hakakari (s. 1953)

  • Toimitusjohtaja Webstor Oy:ssä.
  • Hallituksen varapuheenjohtaja Cargotec Oyj:ssä ja hallituksen jäsen Etteplan Oyj:ssä, Martela Oyj:ssä, Hollming Oy:ssä sekä Opteam Yhtiöt Oy:ssä.
  • Keskeinen työkokemus: KONE Oyj:n johtaja, hallituksen sihteeri 1998-2006, KCI Konecranes Oyj:n hallintojohtaja 1994-1998, muut tehtävät KONE Oyj:n palveluksessa 1983-1994. 
  • Enfo Oyj:n hallituksessa 26.6.2007 alkaen.
  • Omistaa 1636 kappaletta Enfo Oyj:n osakkeita.
  • Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallituksen varapuheenjohtaja, diplomi-insinööri Hannu Isotalo (s.1947)

  • Hallituksen puheenjohtaja Lujatalo Oy:ssä.
  • Hallituksen jäsen Dna Oy:ssä ja Aholansaarisäätiössä, hallituksen varajäsen Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eterassa sekä jäsen Nordean neuvottelukunnassa.
  • Keskeinen työkokemus: Lujatalo Oy:n toimitusjohtaja 1972-2006. 
  • Enfo Oyj:n hallituksessa 26.6.2007 alkaen.
  • Omistaa 1690 kappaletta Enfo Oyj:n osaketta.
  • Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallituksen jäsen, varatuomari, MBA Mammu Kaario (s. 1963)

  • Sijoitusjohtaja Korona Invest Oy:ssä.
  • Hallituksen jäsen Aspo Oyj:ssä, Ponsse Oyj:ssä ja Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:ssä. 
  • Keskeinen työkokemus: Sijoitusjohtaja Korona Ivest Oy:ssä 2011 alkaen, partneri Unicus Oy:ssä 2005-2011, johtaja Conventum Corporate Finance Oy 1998-2005, johtaja Prospectus Oy 1994-1998, asiantuntija Kansallis-Osake-Pankissa 1988-1994.
  • Enfo Oyj:n hallituksessa 25.3.2010 alkaen.
  • Omistaa 1617 kappaletta Enfo Oyj:n osakkeita.
  • Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista. 

Hallituksen jäsen Timo Kärkkäinen, kauppatieteiden maisteri (s.1963)

  • Seniori salkunhoitaja, listaamattomat osakesijoitukset Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.
  • Hallituksen puheenjohtaja LNI Verkko Oy:ssä.
  • Hallituksen jäsen EcoStream Oy:ssä, Fingrid Oyj:ssä, Mustavaaran Kaivos Oy:ssä ja Tieyhtiö Valtatie 7 Oy:ssä:
  • Keskeinen työkokemus: Neste Oil Oyj  eläkesäätiön asiamies, rahoitusjohtaja, Head of Treasury Operations 2005 -2010, Fortum Oyj Treasury Manager, Head of Treasury Operations 2000-2005. Imatran Voima Oy rahoitus-, sähkönhinnoittelu- ja huolintatehtävät 1987-2000.
  • Enfo Oyj:n hallituksessa 24.3.2011 alkaen.
  • Ei omista Enfo Oyj:n osakkeita.
  • Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista.

 

Hallituksen jäsen, hallintonotaari Ossi Saksman (s. 1951)

  • Hallituksen puheenjohtaja Osuuskunta KPY:ssä, KPY Sijoitus Oy:ssä, Savon Voima Oyj:ssä ja Sepa Oy:ssä.
  • Hallituksen varapuheenjohtaja Carlson Oy:ssä
  • Hallituksen jäsen Ponsse Oyj:ssä, Savon Energiaholding Oy:ssä, Savon Voima Salkunhallinta Oyj:ssä, JL-Rakentajat Oy:ssä sekä Kiinteistö Oy Lentokapteenissa.
  • Keskeinen työkokemus: Carlson Oy:n toimitusjohtaja 1990-2008, konttoripäällikkö 1977-1983. Kuopion Osuuspankin pankinjohtaja 1984-1989, Saastamoinen Yhtymä Oy:n kirjanpitopäällikkö 1975-1976, rahoituspäällikkö 1973-1974. 
  • Enfo Oyj:n hallituksessa 26.6.2007 alkaen.
  • Omistaa 1817 kappaletta Enfo Oyj:n osakkeita.
  • Riippumaton yhtiöstä. Riippuvainen merkittävästä osakkeenomistajasta.

Strategia Hallinto Talous Viestintä Kumppanit Siirry Enfon Sähköiseen kauppapaikkaan. Yhteystiedot Palaute sivukartta Enfo Facebookissa