Enfo In english Enfo.se
Palvelut Asiakkaat Työpaikat Yhteystiedot Enfo
Palkitseminen

Johdon ja avainhenkilöiden palkitseminen 

Enfo-konsernissa on käytössä konsernin johdolle ja avainhenkilöille suunnattu vuosibonusjärjestelmä.
Bonus, joka on henkilö- tai ryhmäkohtainen, on enimmillään 20 - 50 % henkilön vuosipalkasta.
Johdon ja avainhenkilöiden palkitsemisjärjestelmää koskevat päätökset tekee yhtiön hallitus yhtiökokouksen
antamien valtuuksien puitteissa. Vuonna 2012 vuosibonusjärjestelmässä on mukana enintään
44 henkilöä. Bonuksen keskeiset määräytymisperusteet ovat konsernin ja liiketoiminta-alueen liikevoitto
sekä asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys.

Vuosibonusjärjestelmän lisäksi konsernissa on käytössä johdolle ja avainhenkilöille suunnattu
pitkän tähtäimen kannustejärjestelmä. Osakepohjaisessa kannustejärjestelmässä on kolme yhden
vuoden ansaintajaksoa, jotka ovat kalenterivuodet 2011, 2012 ja 2013. Yhtiön hallitus päättää ansaintajakson
ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa. Järjestelmän
mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2012 perustuu Enfo-konsernin liikevoittoon. Järjestelmän kohderyhmään
kuuluu noin 30 avainhenkilöä.

Toimitusjohtaja-sivulla tarkka kuvaus Enfo-konsernin toimitusjohtajan palkasta ja palkkioista.

Voittopalkkiojärjestelmä

Enfo-konsernin Suomen henkilökunta ylintä johtoa lukuun ottamatta on vuonna 2006 perustetun henkilöstörahaston jäseniä. Koko henkilöstön kannustepalkkaus perustuu henkilöstörahastolle maksettaviin voitto- ja tulospalkkioihin. Enfo Oyj:n hallitus päättää voitto- ja tulospalkkioiden määräytymisperusteet vuosittain budjetin hyväksymisen yhteydessä.

Henkilöstörahasto sijoittaa mahdollisuuksien mukaan 50-75 % sille maksettavista voittopalkkioeristä Enfo Oyj:n osakkeisiin. Henkilöstörahasto on Enfo Oyj:n toiseksi suurin osakkeenomistaja.

Enfo-konsernin Ruotsin henkilökunta ylintä johtoa ja Zuite-liiketoimintayksikköä lukuun ottamatta on Suomen kannustepalkkiojärjestelmää vastaavan järjestelmän piirissä. Koska Ruotsissa ei ole käytössä henkilöstörahastojärjestelmää, voitto- ja tulospalkkiot maksetaan suoraan henkilöstölle. Voitto- ja tulospalkkioiden määräytymisperusteet ovat vastaavat kuin Suomessa.


Hallituksen palkkiot

Enfo Oyj:n hallituksen palkkiot ovat seuraavat:
- Hallituksen puheenjohtaja 2000 euroa /kk.
- Hallituksen jäsen 1000 euroa /kk.

Lisäksi jäsenelle ja puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 500 euroa kokoukselta. Palkkioita ei makseta osakkeina. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan. Hallituksen palkkioista päättää yhtiökokous.

Strategia Hallinto Talous Viestintä Kumppanit Siirry Enfon Sähköiseen kauppapaikkaan. Yhteystiedot Palaute sivukartta Enfo Facebookissa